Tälle sivulle  rakentelen pienistä osista vähitellen elämäni kokonaiskuvaa – niin henkilökohtaista kuin ammatillistakin –  yhdistelemällä kuvia ja lyhyitä tekstejä. Miten merkillinen ja haastava onkaan kokonaiskuvan hahmottuminen – pienistä yksityiskohdista rakentuva. Samanlainen haaste kuin musiikki-instrumentin kanssa eläminen. Koko elämän se vaatii.

Tämäkin sivu vasta rakenteilla

Viereinen kuva on Peter Schlack´in taidetta. Hän on Stuttgartilainen kuvataiteilija ja kirjailija. Hän on julkaissut runsaasti runoja ja lyhytproosaa schwaabin murteella perustamassaan kustantamossa. Kuvataiteilijana hän on keskittynyt painografiikkaan. Piirtäjänä hän pyrkii välillä  eroon liian hallitusta oikeakätisestä viivasta käyttämällä vasenta kättä tavoittaakseen paremmin alkukantaista ja primitiivistä maailmaa – elämän säröä.  Hänellä on ollut näyttelyitä Saksassa, Suomessa, Norjassa ja Italiassa. Peterin käden jälki näkyy monissa julkaisuissa.

Veneestä siltaan. Kuva rajalta. Silta on konkreettinen rakennelma ja insinööritaidon ilmaus, mutta samalla monella tavalla symbolinen merkki, kahden maan ja maailmankin yhdistäjä. Kaksi valtiota, kaksi kieltä, kaksi valuuttaa, kaksi aikaa… jne., mutta kaikki yhtä. Tulkinnallisen ohjenuoran mukaan kokonaisuus on nähtävä yksityiskohtien kautta ja toisaalta yksityiskohdat kokonaisuuden kautta. Tämä käy yksiin Bionin filosofian kanssa. Kokonaisuus hahmottuu yksittäisten näkökulmien kautta ja  yksityiskohdat kokonaisuuden kautta. Lapin suuret ulottuvuudet auttavat filosofian ymmärtämisessä. Mittakaavan ja ihmisen osan taju kasvaa. Käsittämätön suuruus hoitaa mieltä.

Minna Hentilä on alusta alkaen toiminut julkaisujeni graafisena suunnittelijana ja ollut vielä mukana näidenkin sivujen rakentamisessa.