Emergenssiuskon kääntöpuolta

Harri Hyyppä. Teuvo Pakkala käytti sanaa ”stiiknafuulia” kuvaamaan vanhassa Oulussa uusien sanojen ilmaantumista ja yllätyksellistä voimaa. Uusi sana antaa aina puhujalle valtaa, se korostaa hänen tietämystään ja sulkee samalla kuulijat ulos tuosta tietämisulottuvuudesta ja saa heidät tuntemaan alemmuutta. Inhimillistä mahtailua ja tyhjää puhetta.
Uudet sanat valtaavat puhetta jatkuvasti. Emergenssi on yksi organisaatioteorian uudissanoista. Sillä tarkoitetaan yleensä yllätyksellistä ilmaantumista ja asioiden tapahtumista suunnittelusta riippumatta. Aina ovat asiat pyrkineet karkaamaan ihmisten käsistä ja tapahtuvat toisin kun on ajateltu. Emergenssi on tätä tarkoittava uudissana. Veikko Huovinen lohkaisi: ”Asiat vaan huvikseen tapahtuvat toisella tavalla”.
Emergenssi sai tuulta purjeisiin neljännesvuosisata sitten, kun vanha suunnitteluun pohjaava filosofia alkoi rakoilla. Havahduttiin siihen, että asiat organisaatioissa yleensä menevät toisin kun oli suunniteltu. Täydellistä suunnitelmaa ei pystytty koskaan saamaan aikaan. Jäykän suunnittelufilosofian romahdus antoi osaltaan pontta myös kaaos- ja kompleksisuusteorioiden kehittymiselle.
Monimutkaisuuteen havahtuminen tavallaan pakotti etsimään uusia sanoja. Löydettiin ”emergenssi”. Sille oli olemassa selvä tilaus. Uskottiin, että se voisi auttaa paremmin ymmärtämään kiusalliseksi koettua yllätyksellisyyttä ja epävarmuutta hankkeiden ja asioiden eteenpäin viemisessä. Alettiin ajatella, että emergenssi on itsenäinen ilmiö, jonka ymmärtäminen voisi auttaa yllätyksellisyyden ja epävarmuuden hallinnassa. Kehälogiikkaan perustuva usko oli syntynyt.
Asioiden karkaaminen käsistä ja niiden tapahtuminen toisin kun on kuviteltu on yleismaailmallinen ja perusinhimillinen. Miksi näin tapahtuu, siitä emme paljon tiedä. Sitä meidän on huolellisesti edelleen tutkittava. Emergenssi sanana ei ilmiötä selitä, se kuvaa. Uudissanat ovat tietenkin tärkeitä. Kieli ja ajattelu uudistuvat. Sanat voivat toisaalta sitoa ja rajoittaa. Sanat kantavat ja luovat merkityksiä. Vain papukaija puhuu sanoja ilman merkityksiä. Pahimmillaan sanat muuttuvat uskonkappaleiksi ja alkavat kantaa merkityksiä, joita niillä ei alun perin ole ollut. Emergenssille on käynyt näin sen käytön yleistyessä. Emergenssi ei ole tarkoitettu uskonnoksi, sen olemukseen on pyrittävä kaikin ammatillisin ja eettisin keinoin saamaan parempaa kosketusta. Uusi sana ei sitä anna.
Emergenssin hyväksyminen itsenäiseksi ilmiöksi voi johtaa merkittäviin sivuvaikutuksiin. Emergenssiusko voi viedä pohjaa ammatillisuudelta ja huolelliselta suunnittelulta. Niillä on edelleen tehtävänsä ja roolinsa. Emergenssi ei hoida tai ratkaise asioita. Enemmän vaikuttaa ymmärrys, että organisaatioissa olemme usein sellaisten voimien vietävänä, joihin meillä ei ole välitöntä kosketusta. Tämä pakottaa meitä tutkimaan työtä ja työyhteisöjä aivan uudella tavalla ja uudella asenteella, jos haluamme niitä kehittää ja viedä eteenpäin.
Emergenssi ei vie pohjaa suunnittelulta, mutta tuo siihen uuden näkökulman. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sen näkeminen, sietäminen ja vielä sen kanssa työskentely on uusi yhteisöllinen ammattihaaste. Emergenssin sivuvaikutukset voivat kuitenkin olla kohtalokkaat. Sattumuksen ja itseohjautuvuuden varaan heittäytyminen saattaa vähentää niin suunnittelutyön kuin strategisen keskustelunkin arvostusta. Seurausvaikutukset voivat olla kohtalokkaita. Emergenssiusko voi filosofiana vähentää yksilöllistä vastuuta. Kun vastuu tapahtumista siirtyy itsen ulkopuolelle, katoaa samalla kuin huomaamatta koko ajatus korjaavasta työstä.
Emergenssi käsitteenä on tuonut keveyttä ja liikkuvuutta organisaatioajatteluun ja vapauttanut monista jäykän suunnittelufilosofian (LTS, PTS) kahleista. Mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Uskoksi ja muotipuheeksi kehittyessään ja laiminlyödessään terveen järjen ja katsomisen, uusi sana näyttää väistämättä nurjan puolensa. Yllätyksellistä kääntöpuolta ja sivuvaikutusta voivat olla myös vapaan puheen tilojen ja foorumien katoaminen.
Ilmiötä sinänsä ei voi kiistää. Asiat menevät toisin kuin ihminen ajattelee ja suunnittelee. Emergenssi ei ole selitys, se on sulkeva selitys, joka monille riittää. Se suojaa siltä vaivannäöltä, jota pitemmälle menevä avaaminen ja analyysi vaatisivat. Emergenssi ei ole yksi asia. Se ei yksin selitä mitään, siihen kätkeytyy monia asioita, piileviä tekijöitä ja pyrkimyksiä. Se on ”papukaijapuhetta” tämän ajan ”stiiknafuuliaa”. Ilmiönä se on arvoitus ja vyyhti, joka vaatii vielä paljon avaamista. Emergenssi ei ole vastaus – se on kysymys.
Välttyäksemme ylimieliseltä tietämisharhalta ja tyhjältä puheelta kohdallamme, meidän on yhä uudestaan kysyttävä, mistä puhumme, kun puhumme emergenssistä ja myös, kenen kannalta asioita katsomme? Sen, johon vaikutus kohdistuu, vaiko sen, jonka sokeus tai välinpitämättömyys on vaikutuksen aiheuttanut?
Korjaavan keskustelun ydintä on aito vastuuntunto. Sen haihtuminen on kaikissa organisaatioissa ja yhteisöissä kohtalokasta. Emergenssiusko ei katso taaksepäin, vaan suuntaa kaiken huomionsa tulevaisuuteen. Se ei enää tarvitse katumusta tai anteeksipyyntöjä. Sivuvaikutuksena se verottaa ja köyhdyttää organisaatiokulttuuria. Organisaatiotutkimuksen pysyvä tehtävä on ajatella uudella tavalla sitä, minkä joku toinen on tehnyt jo aikaisemmin.  Liian helposti ajaudutaan sokean toiston tai tyhjän puheen tielle.

2 kommenttia
  1. Vesa Talvitie
    Vesa Talvitie says:

    En tunne emergenssi-sanan käyttöä organisaatioteoretisoinnin puitteissa, enkä siksi osaa pitää sitä uskontona – mikä siinä on Harri vikana?
    Stiiknafuuliaa olen sisänsä tavannut paheksua, mutta emergenssi-sanaa diggailen. Sitä käytetään tieteenteoriassa ja mielen filosofiassa hahmottamaan ilmiöiden ja selitysten eri tasoja. Kun joku väittää, että mieli emergoituu aivoista, hän ei pysty kertomaan miksi näin tapahtuu. Organisaatioiden kohdalla voinee kuitenkin hyvinkln nähdä kuinka alemman tason asioista emergoituu ylemmän tason asioita.

  2. Harri Hyyppä
    Harri Hyyppä says:

    Kiitos kommentistasi. Huomaan kuuluvani itsekin niihin, jotka kyselevät sanojen taustoja. Organisaatiopuheessa kummallisesti jotkin sanat yleistyvät. Emergenssi-sanassa ei varmaan sanana ole mitään vikaa, mutta olen hieman huolestunut siitä merkitysten määrästä, joka sille on kertynyt. Kun yksi sana alkaa selittää kaikkea, lähestytään jo uskontoa?
    Kommenttisi antaa aiheen korostaa myös emergenssin luovaa ulottuvuutta. Asiat eivät vain karkaa käsistä, vaan ajoittain myös järjestyvät ja pysyvät käsissä aivan kummallisella, meille tuntemattomalla tavalla. Tiedämme organisoitumisesta ja asioiden suhteista niin kiusallisen vähän.
    Moni sana tarvitsisi huolellisempaa erittelyä ja tutkimista. Jatketaan työtä ja yritetään ylläpitää kiinnostusta ja tutkivaa mieltä. Kukapa tietää, vaikka siitä vielä aivotkin emergoituisivat? HH.

Kirjoita kommentti

Haluatko osallistua keskusteluun?
Kirjoita kommentti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *