Kahden maailman rajalla

Harri Hyyppä. Organisaatioita ja niiden dynamiikkaa koskeva keskustelu nostaa jatkuvasti esille uusia näkökulmia entisten rinnalle. Eräs ajan ominaisuus näyttää olevan erilaisten tekniikkojen ja yksittäisten teorioiden esiinmarssi. Ei aina, mutta usein nämä ajattelutavat ovat suuntautuneet luomaan uusia markkinoita sen sijaan, että toisivat esille jotakin filosofisesti uutta. Ihminen haluaa hallita ja hyötyä enemmän kuin ymmärtää.

Organisaatioajattelussa on yhä enenevästi ryhdytty puhumaan todellisuudesta monikkomuodossa, rinnakkaisista ja toisiinsa kytkeytyvistä maailmoista. Freudin tietoinen ja tiedostamaton, Matte-Blancon bi-logiikka sekä ajatus symmetriasta ja asymmetriasta ovat monille tuttuja. Viimeksi olen yrittänyt opiskella Merleau-Pontyn ajattelua ja filosofiaa. Taas uusi hämmästyttävä ulottuvuus tulee vastaan. Aivan erityisesti on koskettanut ajatus havaitun ja meille tutun maailman aukeaminen uudella tavalla.

Erilaiset maailmat ja niiden ulottuvuudet tulevat vastaamme toistuvasti. Läheskään aina emme niitä huomaa ja kuljemme rauhassa niiden ohi oman todellisuutemme turvin. Oma todellisuutemme antaa meille turvaa ja tunteen jatkuvuudesta. Eräs tällainen merkittävä erilaisten maailmojen solmu- ja leikkauskohta on itselleni ollut pitkittäisten ja poikittaisten maailmojen kohtaaminen. Hyvänä esimerkkinä on systeemisyys, joka on merkittävästi avannut tilannekohtaista organisaatiotutkimusta ja tuonut siihen uusia näkökulmia. Uudet näkökulmat ovat ajoittain peittäneet pitkittäisprosessien voiman ja vaikuttavuuden.

Organisaatioiden tutkimus tarvitsee vähintäänkin stereonäköä, kaksoisnäköä, uutta silmää ja kykyä hahmottaa samanaikaisesti erilaisia ilmaantuvia ja vaikuttavia voimia. Tähän tarvitaan sekä vankkaa teoriaa, että ”näkemisen” kykyä ja lahjaa. Psykoanalyysin tutkija Ogden puhuessaan ihmisen kasvusta on tuonut esille ”ajallisuuden” ja historiallisuuden tajun heräämisen. Tämä näkökulma kytkeytyy Kleinilaiseen teoriaan korjaamisesta ihmisen luovana ominaisuutena ja kasvun tuottamana uutena ulottuvuutena. Historiallisuuden taju havahduttaa parhaimmillaan näkemään vaikutussuhteita ja omaa osuutta niissä. Vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, että nämä kehityksellisesti myöhäiset tilat eivät ole mitään ideaalitiloja vaan tuovat mukanaan kiusallisia uusia kykyjä ja asetelmia. Tällaisia ovat esimerkiksi kyky säilyttää oma ilonsa, luovuutensa, ajattelunsa ja vastuunsa monimutkaisuuden ja ristiriitaisuuden keskellä.

Organisaatiodynaamiset asetelmat eivät ole neutraaleja, vaan tunteilla, merkityksillä ja myös monilla pyrkimyksillä ja intohimoilla ladattuja. Valta ratkaisee ristiriidan useammin kuin tieto tai oivallus. Valtaan turvautuminen on monen organisaation kohtalo. Valta on väistämätön osa johtajuutta. Valta on vaikea laji ja sitä luultavasti käytetään enemmän väärin kuin oikein. Vaikeneminen viimeistelee vallan ja joskus valheenkin vaikutuksen.

Erilaiset todellisuudet kulkevat jatkuvasti ohitsemme. Emme niitä huomaa, myös itse kuljemme niiden ohi. Uusi todellisuus on aina merkittävä ajattelun muutos. Se on vastustukselle altis tuodessaan eteemme kiusallista epävarmuutta ja hallinnan tunteen katoamista.

Kieli ja puhe muuttuvat uusien todellisuuksien vaikutuksesta. Välillä ne puolustavat uutta, välillä taas vanhaa. Höttöpuhe puhuu uudesta idealistisesti, vanhat kaavat ja sanat vievät joskus sivuun siitä, mikä vanhassa on kestävää ja ydintä. Uudet maailmat ja todellisuudet haastavat jatkuvasti valppauttamme ja ajatteluamme. Ne ovat meidän uusia  palvelijoitamme. Moni vanha palvelija ansaitsee edelleen paikkansa.