Tilamuutos – aikamme haaste?

Harri Hyyppä. Kolumni Osviitta 3/2013

Tilamuutos – aikamme haaste?

Tilapuhe on aikamme kieltä ja ajattelua. Johtajamme puhuvat tahto- ja muutostilasta. Etsiessään uudistumisen polkuja puhe harhautuu ajoittain oudoille alueille. Jo Teuvo Pakkala kuvasi ”Stiiknafuulialla” tyhjää, hienostelevaa ja sisällyksetöntä mahtipuhetta. Hattarapuhe on aikamme yritys suojautua tietämättömyyttä ja keinottomuutta vastaan. Muutospuhe katsoo tilanteita yleensä sivusta ja etäältä. Sivuefektinä se eksyttää myös puhujansa. Tämä aika tarvitsisi paljon uusia ja avaavia sanoja, toisenlaista puhetta.

Käytän tässä tietoisesti sanaa ”tilamuutos” korostaakseni työnohjauksen ydindynamiikkaa, katsomisen, käsittämisen ja sanomisen lahjaa. Käytän myös sanaa ”lahja” ilmaisemaan siitä, ettei kysymys ole vain viileästä ammatillisuudesta vaan syvästä muutoksesta työnohjaajan omassa ajattelussa ja mielentilassa.

Mahatma Gandhilta olemme saaneet opetuksen, että meidän on itse tultava siksi muutokseksi, jota pyrimme aikaansaamaan. Muutos ei tapahdu ulkopuolellamme, tai ohjattavassamme, vaan itsessämme. Tämä sisäinen muutos pohjustaa ulkoisen. Tämä tekee auttamis- ja ohjaustyöstä aina henkilökohtaisen uudistumistehtävän.

Emme voi katsoa asiakkaamme työtä neutraalisti peilin tai lasiseinän takaa, vaan joudumme itse käsillä olevan asian koskettamaksi ja keskeiseksi työskentelykentäksi. Lasiseinän joudumme työnohjaajina hylkäämään. Ohjattavana oleminen ja siihen suostuminen on aina ponnistusta vaativa rooli. Ohjaaja ei ole sen paremmin suojassa tältä uudistumisvaatimukselta. Työnohjaaja joutuu edustamaan vakautta ja jatkuvuutta, mutta toisaalta kykyä itseoivallukseen ja uuteen omalla kohdallaan.

Tämä tuo radikaalin uuden näkökulman ohjattavan kohtaamiseen. Kysymyksessä ei ole vain havaintojen teko ja kuuntelu, vaan asettautuminen itsen ulkopuolelle sillä tavalla, jossa omat tunteet ja reaktiot tulevat osaksi tutkittavaa kokonaisuutta. Tällainen tutkiva tila tulee mahdolliseksi vain olosuhteissa, joissa on lämpöä ja aitoa antaumusta.

Rajuin tilamuutos koskee omaa ymmärrystämme siitä, missä olemme ja omaa suhdettamme toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Hyvä luontosuhde on tästä hyvä esimerkki . ”Lumimuutos” ja ”metsäveri” ovat kauniita esimerkkejä tällaisesta uudesta puheesta ja asenteesta. Tavoiteasettelu on täysin sekundääriä tähän verrattuna. Tilamuutoksen ydin ei ole etenemistä tunnetussa avaruudessa, vaan oivaltavaa rohkeutta siirtyä uuteen.

Aikamme sairaus on 1–suuntainen mielialahäiriö, pakonomainen kiinnittyminen yksiin tavoitteisiin ja sen mukaiseen toimintaan ja puheeseen. Tilamuutos auttaa meitä tunnistamaan työkulttuurin jäykistymiä ja sen sisältämää pakkovaltaa ja voi parhaimmillaan vapauttaa meitä irrottautumaan omista päähänpinttymistämme. Tilamuutos on yllättävä repäisy kohti oivallusta, irrottautuminen tietämisen kahleista ja pakkovallasta, luova ulostulo sabluunasta, rutiinista ja pakonomaisesta toistosta.

Tilamuutoksen kokemus näkyy puheessamme. Se vie kohti suoruutta ja autenttisuutta.

Harri Hyyppä

Metsätilallinen, etninen koulutusanalyytikko. harri.hyyppa@od1.fi