Työnohjauksen tila

Harri Hyyppä. Kolumni Osviitta 1/2013

Työnohjauksen tila

Olen saanut käyttööni 3000 merkkiä välilyönteineen kartoittaakseni ”Työnohjauksen tilaa”. Metsätilallisen näkökulmasta merkkien määrä on runsas. Isonkin tilan rajoihin riittää yleensä muutama pyykki. Tärkeä on tietää niiden paikat ja nähdä linjat. Vanhat merkit painuvat joskus maan alle, mutta täyttävät silti tehtävänsä. Metsämiehet tuntevat vanhat rajat. Osaavat myös kiiruhtaa hitaasti.

Tila rakentuu monesta näkökulmasta. Kaksi universaalia näkökulmaa aukeaa: toinen ulkoa, toinen sisältä. Saldo vai kasvualusta? Ulkoinen katsanto lähestyy työnohjausta toimintana ja palveluna. Se puhuu työnohjauksen puolesta, tuo esille sen luonnetta ja hyötyjä, markkinoi. Puhe on tympeää, kokemus ei sitä kannattele. Sisäinen näkökulma pohjaa kokemukseen. Se nostaa esille tärkeän ja merkityksellisen. Sisäistä tilaa kannattelee eläytyminen.

Ymmärrys ”omistuksesta” avaa uuden näkökulman. Onko tila saatu vai otettu? Antaminen ja vastaanottaminen ovat molemmat elämän suuria ihmeitä. Niistä emme paljon tiedä. Itselle ottaminen ajaa kohti ahneutta, antaminen on tie toisen tarvitsevuuteen ja kykyyn ottaa vastaan. Antaminen tekee meistä haavoittuvia. Se on paras osamme. Omistus voi olla yhteistä, omistus voi olla vanhaa. Kuka omistaa työnohjauksen tilan, vanha vai uusi omistus, antaja vai vastaanottaja, satutetuksi tullut? Uusi karkottaa hiljaa vanhan hyvän.

Työnohjauksen tilan hallinta siirtyy sukupolvelta toiselle. Omistus vaihtuu, mutta sen luonne muuttuu. Metsätilan omistaja elää eettisessä jännitteessä. Antaako kasvaa, vai ottaako hyöty irti? Ammatillisuus ja käytännöt muuttuvat omistajuuden myötä. Sisäinen perintö, sen arvostus ja eläytymiskyky rakentavat kosketuksemme, tilaan. Suostummeko henkisesti orgaanisen kasvun ehtoihin? Kosketuksen puute saa aikaan pahaa jälkeä. Pahimman uhkan työnohjauksen tilalle muodostavat ne tulokkaat, jotka tietävät vain vähän enemmän kuin ohjattavansa ja jotka nopeasti haluavat hyötyä tiedonmuruistaan ja itse omalla kohdallaan kieltäytyvät enemmästä kokemuksen lähestymisestä oppiakseen siitä enemmän.

Tilan taju on ammatillisuuden ydin. Organisaatio kuluttaa sitä, joskus tajua vailla. Tilaa on lähestyttävä, rakennettava, kannateltava, tutkittava uudistumisen ja antamisen mahdollistamiseksi. Tätä universaalia tieteen, taiteen ja antamisen lahjaa uhkaavat ajoittain runsastuvat yksittäisten ideoiden ja menetelmien kantajat. Tilan luomista ohjaa ajatus – ei menetelmä. Tilan tajua kannattelee rakkaus.

Monet polut ovat edeltäneet omiamme. Peruskysymys pysyy: Kuinka nähdä – miten sanoa? Hellaakoski sanoi: “Jos mistään metodeista piittaamatta näin vain vähin äänin kuuntelisi – – Kuulostelen sen kuin kykenen ja koen sitä suhinaa sommitella sanoiksi.”

Henkinen vapaus on merkitsee vapautta puhua ja tehdä selkoa näkemästään, kuulemastaan ja kokemastaan ja vielä, ettei ajaudu sepittämään ja esittämään kuviteltuja tosiasioita, tunteita tai yhteisön vaatimia puhemerkkejä. Työnohjauksen tila kantaa tuota inhimillistä perusvapautta – pyrkimättä tekemään siitä selvää.

Harri Hyyppä

Metsätilallinen, Organisaatioanalyytikko FINOD, Metanoia Instituutti harri.hyyppa@metanoia.fi